tiistai 28. elokuuta 2012

Heipparallaa!


Käsillä tekeminen on parasta terapiaa, mitä kuvitella saattaa. Uuden ideointi, keskittyvä tekeminen ja viimeinen päättelypisto saavat usein aikaan melkoista euforiaa. Sielu lepää ja stressi on kukistettu. Paitsi jos lopputulos on niin luotaantyöntävä, että tekee mieli tehdä kaikista neulepuikoista viherkasvien tukikeppejä.

Jokainen käsityöihminen tietää sen: joskus vaan tulee niin sysirumaa jälkeä, että sielua riepoo. Upean langan tai ah-niin-söpön retrokankaan muuttaminen kasaksi hirviömäistä tekstiilijätettä ei edes vaadi mitään mullistavaa epäonnea - joskus vaan kätevinkin puikkopirkko tai saumurisanna kohtaa voittajansa. Ja käsi pystyyn te, joilla ei muka loju kaapin perukoilla näitä surullisia tekeleitä! Niitä, joita ei kehtaa edes iäkkäille sukulaisille antaa lahjaksi. Niitä, jotka vähän puistattavat omaa äitiäkin. Niitä, joille lapset (ja aikuisetkin salassa) naureskelevat vedet silmissä. Niitä, joita et vaan pysty hävittämään, koska uhrasit niille niin paljon aikaa, rakkautta ja innostusta.

Ratkaisu: purkaminen. Purkaminen ihan railakkaasti vihellellen, turhia surematta ja paremmat käyttökohteet mielessä vilkkuen.

Ihan oman mielenterveytenikin vuoksi pyrin tässä blogissa julistamaan hyväntuulisesti seuraavaa sanomaa:
Jos se ei sovi, pura se.
Jos se ei toimi, pura se.
Jos sitä ei halua kukaan, pura se.
Ja voi hyvä luoja, jos se on umpiruma, PURA SE (ja hihitä vähän).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti